lauantai 28. helmikuuta 2015

Eripariraitaa

Ystävä pyysi minua neulomaan hänelle sukat, sillä tältä ei enää löytynyt yhtäkään ehjää paria. Neulojallehan tämä nyt on niitä tilanteita, että kieltäytyä ei oikein voi. Tai tarkemmin, ei halua kieltäytyä. Pitäähän sitä minun ystävilläni olla mahdollisuus sijoittaa ehjät sukat itsensä ja maailman väliin.


Sellainen mukava lisämauste tässä hommassa oli, että sukkien tilaajalla on numero 45 kokoinen jalka. Kun ei jatkuvasti päässyt sovittamaan, niin nauroin itsekseni sohvalla näitä neuloessani, että ei kenelläkään, siis kenelläkään voi olla näin isoja jalkoja. Näköjään voi. 


Lankana ovat harmaa ja koivun lehdillä värjätty 7 Veljestä. Ottaen huomioon sen jalan koon, niin en edes harkinnut ohueen sukkalankaan tarttumista...
Värit ovat yhdessä varsinainen dream-team - kuvista se ei valitettavasti niin hyvin ilmene. Lisäksi sukkien saaja osaa ehdottomasti arvostaa pientä jujua sukissaan, joten eripari-sukat raidallisena loksahti myöskin kohdilleen.

Tuli niin ihanat sukat, etten meinannut näitä enää antaakaan pois. Otin kuitenkin järjen käteen ja totesin, etten tarvitse mihinkään 45:n kokoisia sukkia. Sniif. Onneksi ne saivat hyvän kodin ^^)



sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Keltaista sunnuntailoikoilua

Lunta sataa. Huomenna on pakkasta. Ylihuomenna lämpötila on plussan puolella. Sitten se lumi sulaa loskaksi. Ketuttaa.

Onneksi on monia tapoja selviytyä kohti kevättä. Yksi parhaista on keltaiset villasukat.



Maltoin vihdoin ottaa käyttöön Twisted Flower -sukat. Neuloin ne sukkahaasteeni aikana vuonna 2013, mutta niistä oli niin kova vääntö ja kääntö, että näitä tuli ihailtua reilu vuosi ennen käyttöönottoa. Nyt maitohorsmasta saadulle keltaiselle värille on tilausta. 

Astetta parempaa sunnuntailoikoilua. 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kun minä luovun salmiakista!

Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole makeisista vaan kuvioista. Sellaista virhettä en sentään ole tehnyt, että taistelutta olisin salmiakkipussistani luopunut, ehei.

Suunnittelin virkkaavani keittiööni salmiakkiruutuisen maton, mutta jokin siinä tökki. Projektin aloituskin viivästyi, kun tunne siitä, että tulee tehtyä turhaa työtä, painoi takaraivossa. Siispä Pinterestin kuvatarjonta oli olettava apuun, ja graafisia mattokuvioita hakuun. Selvää oli, että kuvion pitäisi olla kulmikas. Lopulta siitä salmiakista ei nyt ihan kokonaan jouduttu luopumaan.



Salmiakkikuviosta jalostui hieman tyylitellympi versio, jossa värialat eivät ole aivan niin suuria ja selkeitä. Jotenkin ne värit vain asettuvat tässä kuviossa hieman paremmin aloilleen. Aijai, kun olen tästä aikast innoissani! 

Olkapäätäni ja rannettani tässä touhussa nyt hieman surkuttelen, mutta jospa sitä vaikka aloittaisi ihan iisisti ja rauhalliseen tahtiin: pari-kolme kerrosta pivässä olisi hyvä tavoite.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Tunika, joka pysyy päällä? Ehei.

Oikein hyvää ja lankaisaa vuotta 2015! Kullekin toiveidensa mukaisissa määrin.

Into neulomiseen löytyi jälleen tuossa joulun korvilla, mutta silti vuosi 2014 oli todella masentava neuleiden saralla: kirjoitin blogiinkin vain 9 tekstiä! Senpä vuoksi jätän ihan suosiolla vuosikatsauksen tekemättä. Otetaanpa tästä nyt opiksi, ja lupaan petrata sekä neulomisen että varinkin blogikirjoittelun suhteen. 

Meillä on perhepiirissä ollut tapana tehdä jokin neulomiseen liittyvä lupaus. Tänä vuonna neulomme toisillemme jotakin suurta ja pientä. Kolmen ringissä jokainen neuloo kaksi projektia: toiselle jotakin työläämpää, esim. villatakin; toiselle sitten jonkin pienemmän projektin. Kaikki saavat itselleen kaksi uutta neulomusta ja myös neuloo kaksi projektia. 

Aloin neuloa äidille tunikaa, jonka malli oli Teetee-lehdessä (2/2014).

Kuva verkkojulkaisusta teetee 2/2014
Langaksi valkattiin varastojen kätköistä Drops Nepal, joka ei sitten soveltunut malliin - ei alkuunkaan. Vaivaiset reilut 400 silmukkaa (hihareikien lisäämisen jälkeen), ja 17 kavennuskertaa myöhemmin tuli ensimmäisen kerran tilaisuus sovittaa tunikaa päälle. Jotenkin oli jo aiemmin alkanut kalvaa mielessä ajatus, ettei kaikki ole nyt ihan kohdallaan. Eikä se sitten oikein sopinutkaan. Kas näin:


Kavennukset ovat tässä vaiheessa kohta tehtynä, eikä esimerkiksi yksi tunikan vaatimuksista - "pitää pysyä päällä" - ole oikein täyttymässä. 
Purkuun siis. Noh, hyvät naurut tästä nyt ainakin saatiin. Tuli mieleen elämäni ensimmäinen paitaprojekti, joka päättyi varsin samanlaisissa tunnelmissa. On ilo huomata kehittyneensä ;)



"Miten meni noin niinku omasta mielestä?"

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joko joulu joutui?

Joulumieli tulee yllättävistä asioista. Tänä jouluna ei ole jouluttanut sitten yhtään. En ole ripustanut ainuttakaan joulukoristetta tai laittanut jouluvaloja: kynttilät ovat saaneet hoitaa tunnelmavalaistuksen. En ole ollut jouluvastaisellaakaan mielialalla, mutta ei vaan ole tuntunut, että joulu lähestyy. 

Tänään lähdin ruokaostoksille, ja päätin etten ärsyyntyisi ruuhkasta tai loppunesta tuotteista, joita piirakkaani välttämättä tarvitaan. Vedin jalkaan ihanat German Stocking -sukat ja lempikenkäni, ja ne olivat niin ihanan väriset yhdessä eilen sataneen lumen kanssa, että joulumielihän se yhtäkkiä siinä sitten päälle pätkähti. 


Täällä alkoi siis joulu, ja voisihan sitä samalla innostuksella hieman koristeitakin ripustaa!

Lukijoille, eli juuri Sinulle, oikein mukavaa Joulua! 
- Let's get tipsy! 

maanantai 22. joulukuuta 2014

Sipulisukat koetuksella

Ensimmäinen projektini itsevärjätyistä langoista oli palmikkosukat. Väriaineena olivat sipulin kuoret, joiden väri on voimakkaan oranssi. Värin haalistumisesta varoitellaan, ja varsinkin aurongon valo haalistuttaa sipulilla värjättyjä lankoja. Senpä takia oletuksena olikin, että sukkien väri tulisi haalistumaan paljonkin, mutta värinkesto on ollut positiivinen yllätys. 


Uutena sukat löytyvät aiemmasta postauksestani vuodelta 2010. Sukkia on siis käytetty jo neljä vuotta, mutta väri on edelleen kirkas. Ainoastaan pohjasta sukat ovat haalistuneet hankauksen vuoksi.  

Sukkia on pesty monia kertoja pesukoneessakin, mutta silti sukat ovat laiskalta parsijalta ennättäneet kulua puhkikin ennen kuin väri on pettänyt! Sukat ovat muutoinkin olleet kovassa käytössä, niin saapassukkina kuin kotosalla tallustellesakin. Silti ne vaan sitkeästi ovat oranssit, eivätkä värjää esim. alla olevia valkoisia sukkia olleenkaan. 


Huolettomalla mielellä voi siis jatkossakin neuloa sipulilla värjättyjä lankoja. Ja toisaalta virttyväthän kaikki neulokset, jos ne  nyt suoraan auringonpaisteeseen jättää... 

torstai 18. joulukuuta 2014

Koukuttaa!


Nyt vähän tuntuisi siltä, että kauan hiljaiseloa viettäneet ideapankki ja innostuskyky ovat heräilemässä tähän päivään. Olen viimeiset puolitoista kuukautta neulonut paljon, mutta neuleet ovat olleet melko perussuorittamista pukinkonttiin. Valmistuneiden joukossa oli toki hienoja värejä, kivoja malleja ja mukavaa perinteistä mutta en jaksanut niitä kuvailla tänne asti. Onpahan varmaa, että säilyvät sitten salaisuutena jouluaattoon asti - jospa joku saaja vaikka lukisi blogiani!?

Olen pitkään etsinyt mattoa keittiööni. Kuten odottaa saattoi, en löytänyt mieleistä. Tämä neito päätti siis, että matonkudetta sitten vaan ostamaan ja maton tekoon. 

Järkevä olisi voinut harkita ihan kutomista, mutta minäpä ajattelin heittää itselleni haasteen ja virkata sellaisen. Kangaspuita minulla ei edes ole, joten helposti luisuttiin valitsemaan virkkuukoukku työvälineeksi. Innostajana toimi alusta alkaen ihana Virkkuri-kirja! Ja minä  kun joskus olen vihannut virkkaamista! 



Kuvassa ensimmäiset kirjovirkkaus-testailuni. Hieman jäivät juoksut löysille, kun en huomannut niitä kiristellä. Helppoa hommaa tekniikkansa puolesta kuitenkin, joten eiköhän se matto saada alkuun näinä päivinä! Värit tulevat olemaan Harmaaseen taittava valkoinen ja tummansininen. Ruskealla tulee ehkä muutama mausteläiskä, mikäli se tulee tuotokseen sopimaan. 
Oijojoi, nyt taitaa olla käsillä kaikin puolin koukuttava projekti!