sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joululahjasatoa

Joulupyhien jälkeen on aika summata joulun satoa ja antia ennen kuin käännetään pää kohti vuotta 2010.

Neulomisen osalta ei edistynyt juuri mikään, sillä tämä joulu meni edellisten tavoin lähinnä syödessä. Ähky on saavutettu monella saralla ja tälläkin hetkellä perheen pienimmät vetävät makoisia unia, sillä aamusella ruokakuppiin tipahti hieman kinkkua:)




















Sitten kurkistamme lahjarintamalle.



Tämä rasia oli ainoa lahja, joka liittyy neulomiseen edes hieman. Muumipeikko löytää nimittäin jatkossa rasiasta nykyisin ympäriinsä lojuvia neuloja tms. pikkutavaraa.
Lahjojen ostossa idiksenä nimittäin oli, että jotain muutakin voi ostaa lahjaksi kuin käsityökirjoja, lankaa yms. Äiti sai pienen kirjasen, jossa on käsineohjeita, mutta muuten suunnitelma onnistui oikeinkin hyvin.

Rasian lisäksi paketeista löytyi toivomani rikkaimuri ja talousvaaka (minulla ei ole ollut vakaa, jolla punnitsen lankojani). Nyt on.
Kirjasato oli jälleen odotettu, ja tänä vuonna kääreistä löytyi Yrjö Jylhän ruonoja talvisodan ajoilta sekä Vesa Karosen ja Panu Rajalan toimittama kirja Yrjö Jylhästä sekä hänen runojensa taustoista.
Ainiin, lisäystä tuli myös suomalaisen kirjallisuuden klassikkokokoelmaan, nimittäin Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija.

Olen siis ollut melkoisen kiltti tänä vuonna!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti