tiistai 4. tammikuuta 2011

Kooste vuodesta 2010

Koska vuosi 2010 oli ensimmäinen täysi bloggausvuosi minulla, niin teenpähän pienen koosteen. Tässä siis parhaat/pidetyimmät neuleet/langat vuodelta 2010.


Eka baktukseni onkin ollut ehkä paras neule koko vuodelta. Sitä on pidetty erittäin paljon, koska malli on yksinkertaisuudessaan todella toimiva ja lanka mitä parhain, Manos del Uruguay Silk Blend, silkkisen pehmeä eikä kutita yhtään!

Sitten olikin luvassa vuoden kohokohta, eli olympialaiset! Osallistuin ravelympics-kisaan, eli neulottiin hulluna avajaisista aina päättäjäisiin asti:) Tuloksena vuoden parhaat sukat ja kiva huivi kevättuuliin.




Kesällä hurahdettiin totaalisesti kasvivärjäykseen. Värjättyä lankaa syntyi kesän aikana miltei 10kg. Tässä muutama herkkupala. Tätä lisää ensi kesänä.



















Kesällä oli varsinainen puuvillamania. 


Kiva ja käytännöllinen bolero, jota on tullut pidettyä paljon.

















Ylhäällä oleva toppi on ehkä paras toppi, jonka olen ikinä tehnyt. 

Ja jos baktus oli vuoden paras neule, niin tässä on toiseksi paras. Rowanin Denimistä neulottu Raspy (by Kim Hargreaves). Suosikkipaitani tällä hetkellä.












 Kesällä meille myös muutti pari karvapalleroa. Ne on jo kauheen kokosia mönttejä, ja tuntuu hassulta katsoa näitä "vauvakuvia". ^^)


 

Syksy olikin sitten hiljaisempaa neuleiden saralla alkuvuoteen verrattuna. Teemana oli opiskeluopiskeluopiskelu. 
Osallistuin kuitenkin So you think you can knit- skabaan. Ideana oli opetella jotain uutta tekniikkaa ja tyyliä. Itse paneuduin konttineuleen opetteluun.




-Vuodelle 2011 tavoitteena on varastolankojen neulominen. Kuten blogin sivusta voi nähdä, niin lankavarastoni kasvoi melkoisesti viime vuonna.(tuossa ei edes ole kaikkia värjäyslankoja).  Eipä siinä muuten ongelmaa, mutta kaksi asiaa loppuu: tila ja raha.
-Opiskelun saralla toivoisin hieman kevyempää touhua, enkä ainakaan mene lupaamaan historiikin kirjoitusta... Nyt kun se on paketissa, niin voisi sanoa, että mahtavaa että sain sellaiseen tilaisuuden, mutta ajankohta oli vain huono. Kiireisin syksy ikinä. Ei siis vuodesta 2011 pakkopullaa - ei opiskeluiden eikä neulomisenkaan suhteen.
-Vähemmän keskeneräisiä ja päällekkäisiä töitä.
-Tosin joku iso virkkausprojekti olisi kiva aloittaa. Vaikka se haaveilemani qvidi-minan-takki.
- Ja vähän enemmän aikaa liikunnalle tänä vuonna.

4 kommenttia:

  1. Upeita nuo värjäämäsi langat! Ja söpöjä kisuleita - kissoissa on onneksi se hyvä puoli, että (ainakin minun mielestäni) ne vain paranevat aikuistuessaan, tulee enemmän se oma persoona esiin.

    VastaaPoista
  2. kiitos. Ja olen ihan samaa mieltä tuosta kissasiasta:) parasta niissä on omalaatuiset mieltymykset ja touhuamiset^^)

    VastaaPoista
  3. Hieno blogi! :) Joo meidän kissaa luullaan edelleen pennuksi (14v) kun sillä edelleen paikoitellen riittää virtaa ja on vielä kovin pienikokoinenkin :) Mutta siis ihania pikkukissoja♥
    Ja nuo langat, ihana mitä värejä! Mitä lankamerkkiä käytit värjäykseen? Ja missä on ollu So you think you can knit? :DD

    VastaaPoista
  4. Kiitos:) Värjättiin enimmäkseen luonnonvalkoista Gjestal Maijaa. Värjättiin myös ihan 100% villalankaa. 100% villaan värit tarttuvat parhaiten, mutta eipä valittamista ollut Maijassakaan. Toki eri lankoihin aina ottaa eri tavalla väri kiinni: samasta padasta kahdella eri langalla voi tulla yllättävänkin eri sävyjä.
    Ja So you think you can knit-kisaan voi tutustua kisan kotisivuilla: http://sytyckfin.blogspot.com/

    VastaaPoista