sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Multnomah


Neuloin jo joulun pyhinä tämän huivin valmiiksi, mutta päättelin reunan liian kireäksi. Korjaustoimenpiteet ottivat melkoisesti aikaa, joten nyt vasta huivi on pingotettu ja käyttökelpoinen. Loppumaku on positiivinen, vaikka raidoittuva lanka näyttääkin aina paremmalta kerällä. Värit sopii kuitenkin mainiosti kevättakkini kanssa, joten jäämme odottamaan kevätaurinkoa!


Malli: Multnomah,
Lanka: Schoppel Wolle Crazy Zauberball n. 150g.
Puikot: 3,5 tai 4mm.


Tein huivista melkoisesti isomman, mitä ohje on. Reunapitsi on ohjeen mukainen, mutta ainaoikea osuus on melkein puolet pidempi. Huivia oli helppo suurentaa, kunhan vain katsoo, että silmukat ovat jaollisia reunapitsin mallikerralla. Eikä ainaoikeasta neuleesta näe, vaikka pikku korjauksia tekeekin matkan varrella. Kolme ensimmäistä "reikäkerrosta" ei ensin mennyt ihan kohdilleen, joten lisäilin ja kavensin hieman ylimääräistä. Kuvio tasoittui aloilleen, vaikka en purkaa viitsinytkään.



Pingotuksessa meidän kissa pyrki "auttamaan " kovasti prosessia nyppimällä nuppileuloja irti alustasta. Sen mielestä on suurta hupia, kun tarttuu hampailla nuppileunan päähän, vetää nuppileunan irti ja sylkäisee sen sitten lattialle. Minä pääsin kuitenkin voitolle ja sain huivin jäämään alustaan kiinni.


Kuvashetkellä alkoi sataa lunta... Ei haittaa yhtään, sillä  ulkona on ihana ilma, kun pakkanen on paljon siedettävämpi! Ei enää paukkupakkasia, kevät tule jo!

6 kommenttia:

  1. Nätti huivi, taikapallossa on mukavan pitkät väriliu'ut :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan iso huivi ja kauniit värisävyt, tuohon on varmaan mukava kääriytyä pakkasella :)

    VastaaPoista
  3. Tässä kyllä jotenkin tosi onnistuneesti osuu yksiin raitojen värit ja huivin malli. Kaunista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Aina se on hieman arvoitus, mitä sieltä kerältä alkaa tulla, kun en ole aiemmin tätä lankaa neulonut. Onneksi onnistui tällä kertaa.

      Poista