lauantai 18. helmikuuta 2012

Tunnustus ja haaveita

Sain tunnustuksen Lotalta Sekaisin sukista-blogista. Kiitos kovasti tästä!
Tunnusuksen saajan pitäisi antaa tunnustus eteenpäin 4-5 blogille, joilla on alle 200 lukijaa. En nyt kuitenkaan jaa eteenpäin, sillä moni blogi, jolle tämän tunnustuksen olisin suonut, on sen jo saanut.

Tämä oma blogi on ollut hieman hiljaiselolla viime aikoina. Haluaisin päivittää useammin, ja haluaisin ehdottomasti neuloa useammin! Opinnoissa nyt vaan on sellainen vaihe menossa, että täysi höyry on päällä ja jos iltaisin on tunti aikaa katsoa telkkaria, ei jaksa enää neulomusta käsiin ottaa. Huhtikuuta ja sen tuomaa aivolepoa odotellaan siis kovasti. Noh, kun ahkera on, niin tutkintopaperitkin joskus kiittävät kädessä. Tosin se valmistumisenjälkeinen elämä on vielä aivan hämärän peitossa, mutta on tässä vielä reilu vuosi aikaa miettiä... Täytyy muistaa nauttia näistä viimeisistä vapaista vuosista:)

Neulomisen saralla on kyllä projekteja tuloillaan, mutta kovasti joutuvat neulojaansa odottelemaan. Kidutan itseäni tonkimalla lankavarastoani ja ideoimalla niistä jotakin kivaa. Riipaisi, kun jouduin nämä laittamaan takaisin laatikkoon ja odottamaan enempiä vapaailtoja...


Joku kaunis päivä näistä tulee villatakki. Oli aivan pakko ostaa, kun sopivat niin hyvin yhteen kaksivärisyytensä vuoksi. Molemmissa on kumppaninsa värisiä karvoja joukossa.
Joskus sitten...




1 kommentti:

  1. Alpacan Mix -värit ovat tosi kauniita. Mullakin on niitä jemmassa, mutta neuleeksi asti en ole niitä vielä saanut neulottua.

    VastaaPoista