perjantai 9. marraskuuta 2012

Talven tähtöset

Ystäväni pyysi tuossa viime talvena neulomaan hänelle sukat. Hän näki eräälle toiselle ystävälleni neulomani sukat blogissani viime talvena ja toivoi itselleen samanlaisia. Olen aina otettu, kun joku pyytää minua neulomaan itselleen jotain, joten suostuin totta kai!

Viime talvi kuitenkin vierähti ohi, eikä sukkia näkynyt, joten tänä syksynä päätin ryhdistäytyä näiden kanssa. Ja valmistuivathan ne lopulta - tosin eivät ihan ennen ensilunta. 


Malli: Dropsin sivuilta, malli nro 110-42
Lanka: Novita 7 Veljestä, viininpunaista 135g ja harmaata 90g.
Puikot: 3.5mm



En olisi itse koskaan valinnut näitä värejä: aluksi jopa hirvitti kuvio, kun se näytti aivan jussi-paidalta. Tähtikuvion alkaessa se vaikutelma tosin hävisi, joten näistä tuli aikast hienot! Pitäisi aina silloin tällöin pyytää jonkun muun valitsemaan värit neuletyöhön ja aloittaa niiden kanssa, vaikka kuinka taistelisivat ensin vastaan. Itse tulee aina tyydyttyä ja valittua niihin tuttuihin ja turvallisiin väriyhdistelmiin, ja siksi positiivisia yllätyksiä harvemmin tulee.



Alan muuten pikkuhiljaa innostua tästä kirjoneuleesta! Ei tunnu enää yhtään niin pahalta kuin aiemmin ja eteneekin jo joutuisammin. Ehkä innostun neulomaan itsellenikin kirjoneulesukat; neulojalta kun ei tässäkään tapauksessa löydy omia kirjoneuleisia sukkia!

12 kommenttia:

  1. Upeat sukat! Värit sopii hyvin yhteen.

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat. Tykkään tuosta väriyhdistelmästä. :)

    VastaaPoista
  3. Hienot sukat! Malli on komea - sitä voisi varmaan tarvittaessa leventää takasauman kohdalta (jos nyt on paksut pohkeet). Kuviovärit ovat jännät, useinhan se vaaleampi väri on pohjaväri.

    VastaaPoista
  4. Kauniit! Mun pitäisi opetella tekeen kirjoneuletta!

    VastaaPoista
  5. Upeat! Jaksaispa sitä itekin vääntää...

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit! Todella! Voi, jos uskaltautuisin yrittämään?

    VastaaPoista
  7. Komeat sukat! Mä en oo toistaiseksi koskaan neulonut kirjoneulesukkia, pitäis varmaan joskus kokeilla. Lapasissa kirjoneule on jotenkin luontevampaa, mutta mainiostihan se sopii myös sukkiin.

    VastaaPoista
  8. Kauniit sukat. Minun pitäisi neuloa säärystimet samalla mallilla tytölleni jouluksi. En ole vielä päässyt alkuun vaikka langat on jo valittu.

    VastaaPoista
  9. Kiitoksia kaikille kommenteista ja kehuista! Niin ne mieltä lämmittää:)

    VastaaPoista