sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

German Stocking

Taas on valmistunut yksi pari sukkia. Kirjassa on kaksi pitkien sukkien mallia, joten tässä toiset niistä. Tosin niistä toisista on myös lyhytvartinen versio, ja sillä mennään tämän haasteen tiimoilta. Piisaa näitä sukkia muutoinkin ihan tarpeeksi.


Malli: German Stocking. Knit.Sock.Love / Sukkia.Rakkaudella. by Cookie A
Lanka: aivan ihanainen Väinämöinen, väri sammal. Menekki n. 140g.
Puikot: 2.5mm



Louhittaren Luolan lanka Väinämöinen oli aivan ihana tuttavuus. Napakka ja tiukkakierteinen, sellainen unelma sukkalanka siis. Halusin tehdä siitä nämä pitkät sukat, sillä nyt minulla on ohuet ja pitkät villasukat kastanjanruskeisiin saappaisiini. Tässä uhkaa ajautua kierteeseen, sillä kun sukat on vihreät, niin sitten pitäisi huivi olla myös ja piponkin pitäisi mätsätä, eikä niitä vihreitä lapasiakaan ole olemassa. Ja minä neulon sukkia.



Vaikka palmikkokuvio varressa onkin monimutkainen, niin sukka on kokonaisuutena aika simppeli. Työ etenee suhteellisen joutuisasti sileän pinnan saattelemana, vaikka palmikkokuvion nyhrääminen ei olekaan sitä nopeinta neulontaa. Sukissa on kuitenkin mielestäni ihan tarpeeksi kaikkea - hieman lisää olisi sitten jo liikaa.



Tänään oli eilisen lumimyräkän jälkeen ihana aurinkoinen päivä. Sukkia piti sitten lähteä kuvaamaan pihalle. Äiti kuvasi ja minä keikistelin sukkien kanssa ties missä asennossa. Meillä on ennenkin ollut keskustelua tästä kuvan rajauksesta: mielestäni ei ole tarpeen tarkentaa kuvaa reisiin, jos kuvataan sukkia, mutta silti melkein kaikissa ruuduissa 2/3 oli reisiä ja 1/3 sitten niitä sukkia. Ehkä kertoo paljon, että sukkien takasaumoista paras kuva oli sitten lopulta tämä:



Noh, haskaa meillä ainakin oli, joten se on kait tärkeintä.

12 kommenttia:

  1. Upeat! Pitkät sukat ja vieläpä juuri tuo malli ovat kyllä parhautta.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanat! Mullakin polvisukat haaveissa :)

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat niin ihanat ja ovat omallakin työlistalla kärkisijoilla.

    VastaaPoista
  4. Upeat sukat ja väri mitä parhain.

    Mie oon haaveillu samaisen mallin toteuttamisesta ties kuinka kauan. Tykkään, kun sekä yksinkertaisuutta että monimutkaisuutta sopivassa suhteessa. Jotkut Cookien mallit menee mun silmissä turhan kikkaileviksi. Liikaa kuvioita yhtäaikaa ja joka suuntaan.

    VastaaPoista
  5. Ihanat ja kauniit! Tää on kaunis malli mut vielä en oo rohjennut tätä aloittaa. Niin ja ihanan väriset.

    VastaaPoista
  6. Sievät sukat! Väinämöinen on kyllä ihanaa lankaa. Tekisi taas mieli ostaa sitä lisää ja tehdä tuollaiset sukat.

    VastaaPoista
  7. Nää on niiiin hienot, eikä vähiten loistavan lankavalinnan ansiosta ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia taasen:)
    Ja tosiaan, suosittelen tuota lankaa. On se vaan ihanaista:)

    VastaaPoista
  9. Nämä on aivan hurjan kauniit, kerrassaan upeat! Lääh! :D Väri kolahtaa täysillä ja hirveän sievää pintaa!

    VastaaPoista
  10. Huikean kauniita sukkia!!! Mutta asia, jonka vuoksi päädyin sivullesi, oli värjäysjuttu v:lta 2010!!!!
    nimim. hurahtanut kasvivärjäämiseen.....

    VastaaPoista