perjantai 10. tammikuuta 2014

I-cord

Hyvää uutta vuotta täältäkin suunnasta! 
Uusi vuosi on jo ehtinyt vanheta reilun viikon verran, mutta eiköhän sitä uudeksi silti voi vielä sanoa.

Olen aikaisempina vuosina saanut aikaiseksi kollaasin vuoden aikana tekemistäni töistä, mutta se jää nyt tekemättä. Ensinnäkin, olen vaihtanut tietokonettani vuoden aikana, enkä jaksa kaivaa kuvia arkistojen kätköistä. Toisaalta en myöskään viitsi kopioida niitä blogin postauksista, kun olen ollut melkoisen laiska myös koko viime vuoden: alkuvuoden neuloin pelkästään sukkahaasteeni innoittamana sukkia, ja loppuvuosi oli melkoisen laihaa aikaa neulerintamalla. Sain pari keskeneräistä juttua valmiiksi, mutta neulotut silmukat jäivät varsin vähälle. Kaikenlaista muuta sitä sitten viime vuonna tapahtuikin, joten eiköhän se ihan hyvä vuosi lopulta ollut!

Toivottavasti ehdin tänä vuonna neuloa enemmän. Mitään suuria lupauksia en aio tehdä, mutta jotain uutta voisi vaihteeksi taas kokeilla. Pyrin mahdollisimman paljon hyödyntämään lankavarastoa, sillä siellä on nyt aikast kivoja lankoja odottelemassa.

Olen päässyt jo oikeastaan vauhtiinkin näiden uusien asioiden kanssa: neulon nyt nimittäin villatakkia, jonka vartalo-osa on neulottu vaakatasoon sekä opettelin i-cord -päättelyn. 


Hiki meinasi tosin tulla jo neuloessa, sillä reuna lähti rullaamaan voimakkaasti. Riistin ja yritin vetää takana kulkevaa lankajuoksua tiukemmalle, koska ajattelin sen vetävän reunasilmukkaa kohti nurjaa puolta. Noh, eipä tuo auttanut, joten päättelin kerroksen loppuun ja luotin sileytyksen voimaan. 

Painoin reunaa silitysraudan avulla, ja jätin reunat vielä hetkeksi painon alle. Sehän sitten suoristuikin, vaikka ehkä aavistuksen reuna vielä "lepattaakin". Se saattaa tosin olla langasta johtuvaa, sillä neulos on varsin joustavan oloista. 


Tämä homma saadaan pian valmiiksi, joten pääsette näkemään työn kokonaisuudessaan.

2 kommenttia: