torstai 13. kesäkuuta 2013

Palkintokaffeiden aika



  
Tähän kollaasiin ja postaukseen päätän juhlallisesti ja virallisesti sukkahaasteen päättyneeksi. Noooooo-in.

Hieman vielä heränneitä ajatuksia aiheesta.

Heti kesäkuun alusta olin ehdottoman hukassa, kun en tiennyt, mitä olisin alkanut neulomaan, että sitä tosiaan voi neuloa muutakin kuin sukkia, ja lankojakin on sukkalankaa paksumpaa, kaikki puikot olivat hukassa ja ne keskeneräiset työtkin tungettu jonnekin kaapin perälle. Vuoden aikana ehti autuaasti unohtamaan kaikki mallit, joiden toteuttamista olin suunnitellut. Piti ihan pinnistää, että edes löysi kaikki keskeneräiset kaapeista, joiden avulla ajattelin taas päästä kiinni neulontahypeen. Sitä nimittäin niin helposti lopetti suunnittelevansa minkään muun vaatekappaleen neulomista, kun seuraava projekti löytyi samasta sukkakirjasta. Ravelryn selaaminenkin jäi lähes kokonaan. Lankakaupoissakaan en ole montaa kertaa vuoden aikana käynyt, sillä sukkalankoja on ihan valikointiin saakka omastakin takaa. 

Suosittelen ehdottomasti ryhtymistä tällaiseen projektiin, mikäli hieman haluaa irtiottoa normista rytmistä. Toisaalta sitten vaarana on pieni leipääntymisen riski, jolloin ei jaksa enää niin innostua uuden aloittamisesta. Minulla ainaisena kilpailuhenkisenä ihmisenä tällainen haaste tarjoaa jännitystä siinä, että onnistunko itselleni asettamani tavoitteen toteuttamisessa, mutta ilman sitä sukat olisivat jo monta kertaa lentäneet sohvan taakse! Luovaa ja leikkimielistä hulluutta siis tarvitaan – tosin niitä tuntuu aika monesti neulojilta myös löytyvän.

On myös se todettava, ettei 19 sukkaparin neulominen vuoteen ole juttu eikä mikään. Jäin tosin kaksien sukkien päähän, mutta talvella minulla oli miltei kahden kuukauden tauko neulomisesta, ja jos sen olisin käyttänyt hyväkseni neuloen edes silloin tällöin, niin sukat olisivat valmistuneet varmasti. Teknisesti homma ei ole siis mahdoton, jos vaan jaksaa pitäytyä asiassa säännöllisesti, eikä muualtakaan tule vapaa-aikaa rajoittavia projekteja.

Loppukiteytykseen nostan seuraavat asiat: 
 
- Sukkia on nyt niin moneen lähtöön, ettei lähitulevaisuudessa pääse varpaat palelemaan.
- Värjättyjä sukkalankoja on huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna!
- Sitä taas nauttii uudella innolla neulomisesta ja toteutettavien mallien suunnittelusta jne.
- Tuli todettua, että Cookie A. on sukkien suunnittelijana nero.
- Taisin itsekin oppia kaikenmoista!

Ja nyt juhlistamaan päättynyttä työtä kaffeen ja keksitarjoilun muodossa. 

20 kommenttia:

  1. Onnittelut saavutuksesta! Ihania sukkia olet saanut aikaan :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja sukkia. Mulla on menossa itseni kanssa leikkimielinen haaste neuloa sukat joka viikko tämän vuoden aikana. Toistaiseksi oon aikataulussa. Saa nähdä kuinka mun käy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis hui! viikon aikana yhet sukat!? Piti ihan lukea pariin kertaan, et varmast ymmärsin oikein:)
      Tsemppiä siihen haasteeseen, mulla tääkin teki tiukkaa!

      Poista
  3. Onnittelut erinomaisesta suorituksesta! Aivan ihastuttavia sukkia.

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava suoritus ja tuo kuvakollaasi on todella näyttävä!

    VastaaPoista
  5. Upea suoritus ja upeita sukkia ! Onneksi olkoon ja olet kahvisi ansainnut. Upea kollaasi sukkia : )

    VastaaPoista
  6. Onnea mahtavasta suorituksesta! Voit olla tyytyväinen, kauniita kaikki parit!

    VastaaPoista
  7. Kunnioitettava urakka ja varmasti vaivaa väärti! Sain itsekin kuviasi katsellessa uutta puhtia tarttua taas Cookien luomuksiin.

    VastaaPoista
  8. Ihania sukkia olet saanut aikaan! Minulla oli joskus suunnitelmissa neuloa kyseisestä kirjasta joka kuukausi yksi sukkapari, mutta suunnitelmat menivät pieleen heti parin kuukauden jälkeen. Tällä hetkellä olen neulonut viidet sukat, mutta varmasti tulevaisuudessa neulon useammat :) Jään ehdottomasti lukijaksesi, täällä on niin inspiroivaa! :) Saa tulla myös kurkkaamaan omaan käsityöblogiini osoitteeseen http://suppiksen.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  9. Ai kauhia. Montako luentotuntia on skipattu näiden takia? :D

    VastaaPoista