perjantai 28. joulukuuta 2012

Monkey like's a peach

Joulukuu on ollut hyvää sukkien neulomisaikaa. Nyt on kolmet sukat jo valmistuneet, tosin viimeisimmät ovat vielä viimeistelemättä. On ollut hyvää aikaa ottaa hieman kiinni sukkahaasteen tavoitetta, josta Rhombusten kanssa takkuamalla hieman jäätiin. Epäilin alussa, että 19 sukkaparin neulominen vuoteen olisi tylsää puuhaa - siis sillä ajatellen, että tekisi mieli koko ajan neuloa jo jotain muutakin. Pieni kilpailuhenki kuitenkin lisää sukkien neulomisintoa, ja kauhea sukanneulomisvimma on koko ajan päällä:) 

Hupaisaa - voisi joku kai tokaista.


Malli on Monkey, ja ne taitavat olla suosituimmat sukat Knit.Sock.Love-kirjasta: mallilla on Ravelryn tietokantaan merkitty 16 126 projektia. Hieman ehkä yllättäen, mielestäni. Ovat nämä toki kauniit sukat, mutteivat nyt tuon kirjan mittakaavassa osu minulle ensimmäiseksi silmään. Ovat ne toki helppo neuloa, joten ehkä siinä piilee osasyy. Lisäksi ohje on julkaistu Knitty-verkkolehdessä jo vuonna 2006, joten ovat saavuttaneet suuren yleisön suosion sitä kautta.



Lanka on jälleen värjättyä Maijaa. Tällä kertaa värjäysaineena on ollut sipulin ja krapin jälkiväri. Useimmiten tästä seoksesta tuli aivan keltaista lankaa, mutta tämä yllätti persikan sävyllään. Hieman näytti imelältä kerällä, mutta näyttää paremmalta neulottuna. Lankaa kului n. 130g.
Puikot: 3mm


Näiden jälkeen on valmistunut tosiaan vielä yksi pari, eli neulottuna on nyt 7 paria. Jotta toukokuun loppuun mennessä kaikki olisi neulottu, tarkoittaa se sitä, että jatkossa pitäisi edetä 2,4 sukkaparin kuukausivauhdilla. Käytännössä kahtena kuukautena kolmet sukat ja kolmena kuukautena kahdet sukat. Alkaa näyttää hieman toivottomalta, varsinkin kun alkaa taas opinnot töiden ohella...

Luovutammeko? Emme.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Eipä enää päätä palele






Kummitädiltä(minulta siis) pyydettii pikkuselle korvaläpällistä pipoa suojaksi talven pakkasille, ja toki täti tällaiseen pyyntöön suostui mielihyvin. Pahaksi onnekseen ohje vain oli ranskankielinen, joka ei kuulu tätin kielivarantoon, joten haaste edellytti jonkin verran perehtymistä... Söötinoloinen myssy siitä kuitenkin syntyi, ja pojan päässä näyttää varsin hellyyttävältä. Tämä arvio heitetty siis tietenkin täysin puolueellisesta näkökulmasta! :)


Malli: Ranskalaisesta Ideal #152 -lehdestä. Mallin nimi on Bonnet à visière, eli ranskantaidottoman suomennos olisi lipallinen hattu, tai jotakin sinnepäin. Mielenkiintoistahan tämän pipon neulomisessa olikin juuri se, että ohje oli ranskaksi - enkä osaa sanaakaan ranskaa. Ohjeesta onneksi löytyi kaavio, joten sen ja kuvan perusteella sain pipon tehtyä. Lopputulos muistuttaakin vielä alkuperäistä ohjetta, joten en edes sooloillut kovinkaan paljon omiani! Vähän modasin kavennuksia pidemmiksi, sillä ensimmäinen versio ei mahtunut kunnolla päähän. 

Lanka: Marks & Kattens: Eco Baby Ull, lanka kaksinkertaisena.
Puikot: 6mm



Pikku epeli ei tee pipojensa kuvaamisesta kovinkaan helppoa, sillä lakki lentää melko nopeasti pois, kun sitä sovittelee. Ulkona se sentään pysyy päässä - luultavasti työskentelyä haittaavien käsineiden vuoksi. Lanka on kuitenkin pehmoista ja oiva lanka pipoon. Ensimmäisen yrityksen jälkeen päätin neuloa kaksinkertaisella langalla, ja kutosen puikoilla, jotta neuleesta tulisi tiivis, jotta tuuli ei pääsisi suoraan puhaltelemaan läpi. Lisäksi neuletiheys yksinkertaisella langalla oli päin honkia ohjeeseen verrattuna, vaikka langan piti oikean kokoista ollakin. Liekö ohjeessakin neuvottu neulomaan kaksinkertaisella langalla... tiedä häntä, kielitaito moiseen nippelitietoon ei oikein riittänyt... 

Taas on myös yhden sukat saatu valmiiksi. Niistä seuraavaksi.

perjantai 21. joulukuuta 2012

BFF

Olen päättänyt skarpata sukkien neulomisessa ja ottaa hieman kiinni aikaa, joka tuhlaantui Rhombuksia neuloessa. Valinta osui epäilyksettä Knit.Sock.Love-kirjan helpoimpaan malliin.


Malli: BFF Socks(linkki Ravelryyn), Kirjasta Sukkia.Rakkaudella. (Knit.Sock.Love)
Lanka: Gjestal Maija, 3 kerää, eli 150g.
Puikot: 3mm


 
Sukat ovat niin perus, että hieman ihmetyttää Cookie A:n kirjasta tällaisten löytyvän. Toki ne on nyt ihan nätit, mutta Cookie A:n tavaramerkiksi on jo vakiintunut mitä monimutkaisemmat kaaviot ja rakenteet. Näiden sukkien takia ei tarvitse edes ohjetta lukea: kuvastaki näkee kyllä kaiken tarpeellisen. Tosin etuna on se, että ne valmistuivat nopeasti ja pystyi antaa puikkojen viuhua ilman suurempia ajatuksia.
 
 
 
 Pahoittelen muuten kerrassaan hirveitä valokuvia. Kuvaushetkellä oli aivan pilkkopimeää, joten ruosteenpunainen värikään ei aivan oikein toistu. Koko komeuden kruunaa ensimmäisen kuvan takana vilkkuva keittiöjakkara, mutta ei anneta sen näin joululoman alkajaisiksi tunnelmaa latistaa:).

perjantai 7. joulukuuta 2012

Rhombus

Muistatteko vielä, että minulla on tässä pieni sukkahaaste menossa? Noh, unohtumaan se on päässyt ajoittain tekijältäkin. Oikeastaan sekään ei täysin pidä paikkansa, ainoastaan niiden sukkien tekeminen on päässyt unohtumaan. Leikkimielisiä juttuja nyt ei kannata ottaa liian vakavissaan, kun neulominen on iloa tuova harrastus. Kuitenkin pieni vedonlyönti ja kilpailuvietti saa otteeseensa ajoittain: eikä sitä sitten häviämään suorilta jaloilta lähdetä! Kompastuskivekseni on nyt mahdollisesti asettuneet Cookien kirjan sukat Rhombus, jotka olivat kerta kaikkiaan hyvin työteliäät, eikä ollenkaan mukavat neuloa. 


Malli: Rhombus, (linkki Ravelryyn), Kirjasta Sukkia. Rakkaudella, by Cookie A.
Lanka: itse värjätty Gjestal Maija, väriseoksessa krapin ja kokenillin jälkivärit suhteessa sillai suunnilleen.
Puikot: 2,75mm



Lopputulos on päätynyt lämmittämään hyvän ystäväni varpaita sateiselle ja kolealle saarelle, jossa tuli vierailtua pari viikkoa sitten. Toivottavasti ne ovat käyttökelpoiset, sillä itselle sivusuuntaan melko joustamaton neulos ei tuntunut mukavalta jalkaan. Vastaanottajalla on hyvin kaposen jalat, joten ne tuntuivat istuvan paremmin.Kuvio luotiin kavennuksilla ja silmukoiden lisäyksillä, mikä aiheutti neuloessa melkoista vääntämistä. Palmikoidenkin neulominen on yhtä laskettelua tähän verrattuna!



Lisäksi valitsin väärän langan tähän työhön. Siinä vaiheessa, kun kuvittelin, etten ENÄÄ viitsi riistää ja aloittaa toisesta langasta, olisi ehdottomasti niin pitänyt tehdä. Maija "lohkeaa" todella helposti ja neuloessa tahtoi lanka mennä sääpuoleen jatkuvasti. Nämä sukat kannattaa ehdottomasti neuloa tiukkakierteisestä napakasta langasta, ei liian hössöstä Maijasta. Tuntuu, että jälkikin oli epäsiistiä, kun pinnasta tuli pörröistä ja jotkin silmukat tuntuvat venähtäneiltä ja lisäykset rumilta. Kaukaa katsottuna kuvio on ihan kaunis, mutta kun todellisuuden tietää, ei se jaksa kovinkaan lämmittää.



Positiivista näissä nyt ainakin on se, että ne tulivat valmiiksi, ja seuraavat sukat ovat jo hyvin pitkällä! Sukkien neulominen tuntuu taas leppoisalta, kun hampaiden kiristely on ohi! Valitsin kirjasta ne helpoimmat ja ilman aivotoimintaa valmmistuvat sukat eli BFF:t. Simppeliä palmikkoa ja joustinneuletta - sulaa yksinkertaisuutta, ihanaa!

Ainiin, ja nämä olivat tosiaan vasta neljännet valmiit sukat, joten niiden 19 sukkaparin valmistuminen toukokuun loppuun mennessä tuntuu "hieman" epärealistiselta. Noh, puikot heilumaan vaan. Houkutinta edelleen on saada valmiiksi niin monet kuin mahdollista, sillä niin monta sukkaparia kun jää neulomatta, pitää neuloa äidin rumimmista sukkalangoista kuin vain toinen laatikoistaan löytää:D