Näytetään tekstit, joissa on tunniste paidat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paidat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. tammikuuta 2014

Leitmotif Cardigan

No nyt siitä on kuviakin. Kylläpäs mulla taas kestää tämä kuvien saaminen blogiin... Ensin menee aikaa siihen, että saa jonkun kuvaamaan neuleen, sitten siihen, että löytää kameran liitinpiuhan, sitten siihen, että vaivautuu lataamaan kuvat koneelle, sitten siihen, että katsoo onnistuiko yksikään kuva, ja lopulta siihen, että saa ne ladattua tänne ja kirjoitettua kylkeen pari speksiä. 

Eihän tätä prosessia nyt kovinkaan rankaksi voi sanoa, kaiken kaikkiaan ihan mukaavaa puuhaa - eihän tätä blogiakaan kannattaisi ikäväkseen pitää! Johonkin se aika vain aina vierähtää, kun niitä mukatärkeitä asioita tuntuu piisaavan. Motivaattorina tosin toimii tunne siitä, ettei neule oikein tunnu kokonaan valmiilta ennen kuin kuvat on saatu tänne. 
Viimeistelläänpä siis tämäkin projekti.



Malli: Leitmotif Cardigan, Interweave Knits: Fall 2010.(linkki Ravelryyn)
Lanka: BC Garn Hamilton Tweed 1. Menekki vajaat 10 kerää eli noin 500g.
Puikot: 5mm.


Tämä villatakki oli ensimmäinen "vaakatasossa" neulomani neule, ja metodi on kyllä varsin kätevä. Takin kokoa oli kyllä täysin mahdotonta testata prosessin aikana, ennen kuin kaikki osaset oli saatu yhteen. Onneksi en tällä kertaa lähtenyt soveltamaan omiani ja tekemään niitä kuuluisia mutu-ratkaisuja, koska villatakista tuli juuri sopiva. Muutaman silmukan ehkä kaventaisin olkien päältä, jossa palmikkoneule vaihtuu sielään neuleeseen. Noh, yleensä paitani kiristävät olkapäistä, joten vaihteeksi näinkin. Ja sanomattakin on selvää, että saumattomuus on aina plussaa. 



Fiilis neuleesta on tosi positiivinen ja lankaa oli ihana neuloa. Tosin taitaa käytössä kerätä nyppyjä, kun on niin löyhäkierteistä... Tämäpä jää nähtäväksi. Lankaa jäikin vielä kolme kerää jäljelle, joten tästä voisi tulla ihana panta - sellainen, missä on rusetti!


perjantai 10. tammikuuta 2014

I-cord

Hyvää uutta vuotta täältäkin suunnasta! 
Uusi vuosi on jo ehtinyt vanheta reilun viikon verran, mutta eiköhän sitä uudeksi silti voi vielä sanoa.

Olen aikaisempina vuosina saanut aikaiseksi kollaasin vuoden aikana tekemistäni töistä, mutta se jää nyt tekemättä. Ensinnäkin, olen vaihtanut tietokonettani vuoden aikana, enkä jaksa kaivaa kuvia arkistojen kätköistä. Toisaalta en myöskään viitsi kopioida niitä blogin postauksista, kun olen ollut melkoisen laiska myös koko viime vuoden: alkuvuoden neuloin pelkästään sukkahaasteeni innoittamana sukkia, ja loppuvuosi oli melkoisen laihaa aikaa neulerintamalla. Sain pari keskeneräistä juttua valmiiksi, mutta neulotut silmukat jäivät varsin vähälle. Kaikenlaista muuta sitä sitten viime vuonna tapahtuikin, joten eiköhän se ihan hyvä vuosi lopulta ollut!

Toivottavasti ehdin tänä vuonna neuloa enemmän. Mitään suuria lupauksia en aio tehdä, mutta jotain uutta voisi vaihteeksi taas kokeilla. Pyrin mahdollisimman paljon hyödyntämään lankavarastoa, sillä siellä on nyt aikast kivoja lankoja odottelemassa.

Olen päässyt jo oikeastaan vauhtiinkin näiden uusien asioiden kanssa: neulon nyt nimittäin villatakkia, jonka vartalo-osa on neulottu vaakatasoon sekä opettelin i-cord -päättelyn. 


Hiki meinasi tosin tulla jo neuloessa, sillä reuna lähti rullaamaan voimakkaasti. Riistin ja yritin vetää takana kulkevaa lankajuoksua tiukemmalle, koska ajattelin sen vetävän reunasilmukkaa kohti nurjaa puolta. Noh, eipä tuo auttanut, joten päättelin kerroksen loppuun ja luotin sileytyksen voimaan. 

Painoin reunaa silitysraudan avulla, ja jätin reunat vielä hetkeksi painon alle. Sehän sitten suoristuikin, vaikka ehkä aavistuksen reuna vielä "lepattaakin". Se saattaa tosin olla langasta johtuvaa, sillä neulos on varsin joustavan oloista. 


Tämä homma saadaan pian valmiiksi, joten pääsette näkemään työn kokonaisuudessaan.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Seven Sisters Pullover

Ja paitaa pukkaa.

(pahoitteluni moisesta nyrpeästä ilmeestä;))
Malli: Seven Sisters Pullover / Interweave Knits, Fall 2013.
Lanka: Drops Safran, n. 450g.
Puikot: 3mm


Tässä puserossa loksahti oikeastaan kaikki kohdalleen. Olin pitkään katsellut Drops Safran -langalleni sopivaa pusero-ohjetta, ja kun syksyinen IK tipahti postiluukusta, niin homma oli sitä myöden selvä. Lanka on hieman ohuempaa, mitä ohjeessa on käytetty. Tein muutaman silmukan ylimääräistä ja niin siitä sitten tulikin juuri sopivan kokoinen. 


Neule kerta kaikkiaan täyttää kaikki kriteerini ihanalle käyttöneuleelle: yksinkertainen ja käyttökelpoinen, mutta kuitenkin varustettu sillä "pienellä jujulla". Ihastun aina näihin sileän neuleen pintoihin, jossa on pieni mauste jossakin helmassa, hihassa tai rakenteessa. Tässä neuleessa se jokin löytyy paidan sivusta, jossa raidat kavenevat kohti kainaloa. Muuten neule onkin sileää neuletta ilman sen kummempia muotoiluja.


Olen myös ensi kertaa elämässäni rakastunut punaisen sävyyn. Viininpunainen on kerta kaikkiaan hieno väri! Se sopii mainiosti harmaan, ruskean ja tummansinisen kanssa, ja tuo väriskaala on kerrassaan runsaasti edustettuna vaatekaapissani. Uudet lempparihousuni ovat siis viininpunaiset pöksyt. Ja nyt niiden parina on uusi lempparipuseroni.


Seuraavaksi puikoilta on tulossa hieman pienempää projektia. Monen valmistuneen projektin jälkeen vaivaa jälleen startiitti. 

Syksy on sitten ihanan inspiroivaa aikaa!

torstai 3. lokakuuta 2013

Raine

Onpas taas hyveellinen olo: jälleen valmistui yksi käsityökorieni vakioasukas, Raine. Raine, ihan suomalaisittain lausuttuna, on viihtynyt koriasukkaana jo tammikuusta 2012. 
Rainen kanssa meillä on ollut hieman on-off -suhde nyt siis jo miltei kaksi vuotta.Yksiin me sitten lopulta kuitenkin päädyttiin. Näin ikään:



Malli: Raine / Kim Hargreaves
Lanka: Rowan Felted Tweed dk. Menekki reilut 6 kerää, eli n. 330g.
Puikot: 3,5 mm



Pitkästä aikaa noudattelin ohjetta ihan prikulleen. Tai näin ainakin oletan, mutta Hargreaves'n tyyli kirjoittaa ohjeitaan on hieman erilainen tottumuksiini nähden, joten olen saattanut oletella asioita ihan omin päin. Suunnilleen samalta lopputulos näyttää ja sopii hyvin päälle, joten väliäkös tuolla sitten loppuviimeksi. Kim Hargreaves'n mallit kuuluvat omiin suosikkeihini, ja usein aloitan villatakkikuumeeni parantamisen hänen mallistoaan selaamalla. Ensimmäistä hänen malliaan neuloessani kyllä ihmettelin ohjeiden kirjoitustyyliä (jotenkin sen kaiken voisi sanoa helpommallakin), mutta tottuu siihenkin kyllä. 



Neule valmistui juuri sopivasti syksyn kylmeneviin ilmoihin. Tällainen vyötäröpituinen neuletakki minulta on vielä puuttunutkin, joten tarpeeseen tuli tämä. Värikin on aika ihana. Tosin epäilyttävästi tunsin itseni sammaloituneeksi. Taannoin vaatekaapistani löytyi hyvinkin paljon vihreää, mutta nyt tämä taitaa olla ainoa laatuaan. Langan väri tässä alimmassa kuvassa on hieman haalea, ylemmät kuvat vastaavat paremmin todellisuutta.


torstai 15. elokuuta 2013

Venus

Sukkaprojekti sai aikoinaan tämänkin neuleen jäämään telakalle odottamaan neulojansa vapaampia aikoja. Ja kas, valmista tulee kumman nopeaan, kun on reilu vuosi sitten neulonut jo takakappaleen valmiiksi.
 

Malli: Venus. Rowanin ohje, joka on julkaistu suomeksi Suuri Käsityö -lehdessä, numerossa 5-6.2012.
Lanka: Drops Bomull-Lin, valmis paita painaa reilu 550g, eli keriä kului siis 12.

Tosin muistelisin, että olen ostanut lankaa aikoinaan kokonaisen kilon, ja nyt lankaa on jäljellä vajaat 5 kerää. Olenkohan hukannut kolme kerää jonnekin, koska ei jämälankoja nyt ihan kolmen kerän painon verran sentään tule... Ehkä joku päivä koen iloisen yllätyksen, mikäli kerät jostain vastaan tulevat! Lanka ei ollut mitään unelmaa neuloa. Käsistä lähti jopa ihoa melko rutkasti uintireissun päätteeksi, kun takana oli pitkä neulomisputki. Lanka on niin karkeaa, että se näköjään hieman kuorii ihoakin pois.... Päällä sitte sitäkin parempi.




Neule oli tosiaan vastausta jo viimekesäiseen paitapulaan, olen merkannut työn Ravelryyn. Ihan siihe ei ehtinyt kuitenkaan valmiiksi, mutta sopivasti syksyn viileneviin iltoihin tämä sopii mainiosti. Olin neulonut jo takakappaleen valmiiksi, mutta purin sen lopulta kainaloihin asti ja neuloin vielä yhden mallikerran pituutta lisää. Onneksi niin, sillä tykkään, että paita laskeutuu mukavasti eikä sitä sitten tarvitse käytössä jatkuvasti nykiä alaspäin.


Tällaisia paitoja ei ihmisellä vaan voi olla liikaa. Kuvioistaan huolimatta tämä menee kategoriaan "jokapäiväiset vaatetuksen pelastajat". Väri sopii monen kanssa yhteen ja materiaalikin on mukava. Mää niin oon tyytyväinen!
 

Intoilin jo ystävällenikin, että nautin syksystä täysin rinnoin. Istuskelin tänään juurikin tämä vastavalmistunut paita päälläni pihalla, kun tuuli niin, että tukka lensi putkella. Ilma on raikas, pellot on ruskeita ja vähän lehtiäkin jo lentelee puista. Siinä on mahtavaa miettiä lankakätköjen antimia, ja miettiä seuraavia neuleprojektejakin!


Ja hei, kyllä nää ufoutuneet projektit joskus valmistuu. Voin vihdoin ottaa tämän työn pois tuosta blogin sivustan "puikoilla" -osiostakin!
 

tiistai 21. elokuuta 2012

Torquay

Olen viikon myöhässä Ravellenic Gamesien suhteen, mutta eipä tuo taida nyt haitata. Mitalin saaminen kariutui nyt huolimattomuuteen: yllättäen seurasin olympialaisten päätöstä,vaikka kuvittelin pelien vielä jatkuvan seuraavan viikon puolelle! Noh, pääasia on, että aloin tätä puseroa neuloa, sillä se on jo ensimmäisen päivänsä aikana todistanut olevansa neulomisen arvoinen. Klassikko-ainesta siis.


Malli: Torquay (linkki Rowanin sivuille), Rowanin lehdestä nro 47.
Lanka: Hjertegarn Cotton nr. 8.
Puikot: 3mm


Voisi ajatella, että sileän neulominen -vieläpä ilman vyötärökavennuksia- olisi äärimmäisen puuduttavaa, mutta keksin tähän lääkkeen heti alkuunsa. Työprojektia varten kahlattava kirjallisuus edistyi samalla tehokkaasti! Kunhan aukeama pysyy kirjasta avoinna, voivat kädet viipottaa omilla teillään, ja jättää silmät ja aivot keskittymään omiin touhuihinsa. Voisi sanoa elokuun henkeen, että kaksi kärpästä yhden iskulla...


Muokkasin mallia hieman, eli neuloin pidemmät hihat. En juurikaan pidä 2/3-hihoista, sillä ne ovat liian pitkät kuumalla ilmalla ja liian lyhyet kylmällä ilmalla. Lisäksi takin alla ne rullaavat aina kohti kainaloita! Totesin, ettei koskaan tule sopivaa keliä 2/3-hihoille, joten neuloin pitkät. Lisäksi neuloin myös taitteen hihan suuhun, aivan kuten paidan helmaankin. Helmaan pujotin kuminauhan, mutta hihoista tuli muutenkin melko kapeat, joten kiristykselle ei niissä ollut tarvetta. Helman kuminauha saa paidan laskeutumaan hieman laskoksittain, mistä itse tykkään kovasti. Lisäksi ei tarvitse pelätä helman alkavan lepattaa köytön seurauksena - puuvillalla kun on joskus tapana hieman venahtaa.


Ja siitä puuvillasta puheenollen, että on kiva neuloa vaatteita, jotka eivät kutita. Villalankojen neulominen on miellyttävämpää kuin puuvilla, varsinkin jos siinä on mukana pellavaa. Olen kuitenkin huomannut lähteväni liikenteeseen aina se puuvillainen, päällä mukavin neule, kun kutiavat villapaidat ovat jääneet odottelemaan kaappiin. Toki villapaitojakin pidän talven pakkasilla, mutta kyllä sinne takin alle se puuvillaneule vaan melko usein menee. Toki merinovilla menee käyttömukavuudeltaa puuvillan kanssa samaan kastiin, mutta puuvillan etuna taas on huokeampi hinta.



Huomaa kesän jo kääntyvän kohti syksyä, kun vilja on jo aivan ruskeaa (aivan mahtavan väristä mielestäni, siksi vehnäpelto pääsi tuonne kuvienkin taustalle), yöt todella viileitä ja neuleita on pukoilla niin, ettei tajuakaan, koska ne kaikki on ehditty aloittaa. Nyt voisi ottaa elokuun ja syyskuun missioksi sen, että neuloisi keskeneräisiä töitä pois nurkista kuljeksimasta. Siellä on ainakin parit sukkkahaasteen sukat ja muutama paidantekele. Lisäksi ihan hirveästi tekisi mieli aloittaa koukuamalla tehty kauluri ja samanväriset lapaset! Mistäköhän sitä aikaa järjestyisi?

Kuvista kiitokset siskolle - oma kamera kun "hieman" kärsi kosteusvaurioita...

perjantai 3. syyskuuta 2010

Raspy


Kesäneule valmistui parahiksi syksyn tullessa. Kesäneule tämä on siksi, että tämä oli Ravelryn Lankalaatikon kesäneuleprojekti. Suunnitelma alkukeväästä oli, että tämä lämmittäisi kesäiltoina. Kesä ei kuitenkaan ollut kovinkaan aktiivista neulomisaikaa, joten nyt tämä on syysiltojen lämmikkeenä(mitä todella tarvitaan, sillä ulkona on todella kylmä).


Malli: Raspy, by Kim Hargreaves (Denim People-kirjasta)
Lanka: Rowan Denim, 500g eli 10 kerää.
Puikot: 4mm


Lankaa on todella mielenkiintoista neuloa, sillä kädet värjäytyivät aivan sinisiksi. Langasta lähtee voimakkaasti väriä ennen ensimmäistä pesua. Neuloin tämän vaaleilla puupuikoilla, jotka ovat tällä hetkellä kauniisti liukuvärjätty siniseksi...
Lanka myös kutistuu hieman, joten kappaleet pestään pesukoneessa ennen yhdistämistä. Samalla ylimääräinen irtoväri lähtee pois. 


Neule on kaikessa yksinkertaisuudessaan käytännöllinen ja minun tyyliseni. Hieman eloa sileään neuleeseen tuo langankierroilla tehdyt silmukkapaot. Paljoa ei tarvita, niin neuleen ilme muuttuu hieman eloisammaksi. Jokaisen kappaleen yläreunaan piti tehdä kuvassa näkyvät silmukkapaot, mutta tein ne vain etukappaleeseen, sillä halusin takakappaleesta sielän ja siistin. Toki helmassa silmukkapaot ovat, samoin kuin hihojen suussa.






Helmasta olisi voinut tehdä aavistuksen pidemmän, sillä tykkään pitkistä paidoista. Tosin pituutta oli vaikea arvioida, koska en tiennyt paljonko neule kutistuu pesussa ja mihin suuntaan. Noh, pitkä toppi alle, niin hyvä se on.

Ostin syksyn kunniaksi itselleni Knit Pron pyöröpuikkosetin, ja sieltä taidan nyt kaivaa puikot alpakkahuivia varten... Syksyn sateisissa päivissä parasta on, että neulominen maistuu vielä paremmalta. Antaa siis sataa vaan.