lauantai 21. marraskuuta 2009

neulomista junassa


















Lanka: Regia Hand-dye Effect
väri: 6552
malli: samalta sivulta löytyy, kun edellisen piponkin ohje.

Lanka tarttui kylkiäisenä mukaan Manoksen Silk Blendille, josta suunnittelin tekeväni huivin. Kyseisen ihanaisen vyyhdin ostettuani huomasin, ettei minulla ole samanvärisiä käsineitä, joten oli ostettava siis myös tämä.

Istuin eilen junassa matkalla vanhempieni luokse ja neuloin sormikkaita matkalla. Mikäpä sen parempi paikka neuloa kuin maisemat vilisevät ohitseni, eikä minun tarvitse kuin neuloa!

Juna oli perjantai-iltana luonnollisesti täynnä, joten viereeni istuutui mies ja nainen. Kyseinen herra todisti jälleen teoriani todeksi: käsitöitä tekevälle ihmiselle tuntemattomat alkavat jutella keskimääräistä useammin. Ainakin minulle näin tapahtuu vain, jos teen jotakin käsitöitä siinä istuessani.

Tottahan toki "käsityöhullu" kertoo mielellään tekeleestään ja sangen innokkaastikin. Meille kolmelle kehkeytyi erittäin kehittävä keskustelu neulomisen uudesta buumista ja muutenkin suomalaisen käsityön tilasta. Tuntui kuin sukupolvet olisivat hypähtäneet päälaelleen: siinä minä, 21 vuotias opiskelija, kerroin (vanhempieni ikäisille) henkilöille harrastuksestani silmät säihkyen.

Kissakin piti valitsemastani väristä, joten pääsi mukaan kuviin:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti