tiistai 29. kesäkuuta 2010

Sipulisukat

Sukat valmistuivat eilen, ja pääsivät jo siskon matkaan. Ehdin kuitenkin ottamaan muutaman kuvan.


Malli: Spring Cable 
Lanka: sipulin kuorilla värjätty Gjestal Maija, 112g.
Puikot: 2,75 pyöröt.

Mallista katsoin oikeastaan vain palmikkokuvion, koska lankani on paksumpi kuin ohjeessa, piti silmukkamäärää muokata hieman. Varressa 60s ja jalkuimessa 62 ja ranskalaisella kantapäällä. 



Langan kanssahan kävi niin, kuten olen aiemmassa postauksessa sitä esitellyt, että väristä tuli epätasainen liemessä lilluneiden sipulinkuorien vuoksi. Lisäksi emme sekoitelleet keitosta kovinkaan paljoa, joten vyyhdeistä tuli kukin omalla tavallaan "pätkävärjättyjä".

Keriä oli siis kolme ja ensimmäisestä tuli tällainen. Väri on aika yhteneväinen, pääasiassa keltaisenoranssi.

  
Vaihdoin lankaa jo ensimmäisen sukan kärjessä ja väri muuttui tummemman oranssiksi. Keltaisen sävy on sama, mutta toisen sukan varresta tuli täysin raidallinen...
Noh, onneksi jalkuin ei ole niin säännöllisen raidallinen, joten jalassa ero ei sitten häiritse niin pahasti. 




Ensimmäinen itsevärjätty lanka valmiina työnä! whipii!
Nyt näkee sitten kuinka värit kestävät käytössä. 

Puikoilla jo Rowanin Denimiä. Olen aivan innoissani, vaikken ole niinkään varma, mitä puikkoni ajattelevat. Ne ovat nimittäin kovaa vauhtia sinertymässä^^)

Lankojakin on taas värjätty, kokoan kuvat ja sitten esittelyyn.
 

4 kommenttia:

  1. Hirmuisen kauniit, ihana väri. :) Hauska tuo pätkävärjäysefekti.

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit sukat.:) Kerrohan miten väri pysyy käytössä.:)

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat! Minusta lanka on hurmaavaasti pätkävärjäytynyt. Kerrassaan ihanat sukat!!!

    VastaaPoista
  4. Tosi suloiset sukat, onnistunut värjäys :)

    VastaaPoista