maanantai 2. elokuuta 2010

Rukki ja Lirppu

Kohta pidetään kissanristiäisiä, sillä ollaan vihdoin päästy sopuun suloisuuksien nimistä. Ne ovat siis Rukki ja Lirppu, kuten otsikkokin kertoo. Just kun keksittiin hyvät nimet, niin jollakin oli aina pahoja konnotaatioita niistä nimistä (jos naapurissa on lapsuudessa asunu ärsyttävä Paavo-pappa ei sitä halua kissalleen nimeksi). Päädyimme siis nimiin, jotka muistuttavat kissoja jotenkin, eikä siis ihmisten nimiä. 


Rukkihan tulee puhtaasti siitä, että hän on kova kehräilijä. Se saattaa sammua kesken leikkien esim. sohvalle ja kehrää siinä sitten nukkuessaan. Asennot on myös aina tällasia: aina ei voi muistaa missä yksi jalka roikkuu...



Lirppu sai nimensä ulkomuodostaan. Sillä on todella suuret korvat ja pää, mutta muuten se on vielä kovin hintelä (Rukki varmasti syö puolet Lirpunkin ruuista vaikka koitetaan valvoa).
Kävely on sellasta lieraamista ja se heittelee hassusti takajalkojaan juostessaan. Lirppua on myös vaikea kuvata, sillä se jättää Rukin päikkäreihin verrattuna puolet väliin ja mun tasosella kameralla harvoin ehditään mukaan tähän menoon.



Mun neulominen on edelleen hauskaa puuhaa näillekin. Käytössä on nyt pitkät puikot ja niiden päät on mitä mielenkiintoisimmat sivulla heiluessaan. Neule ei juurikaan edisty, kun toinen on lankakerän kimpussa ja toinen tappaa puikkoa....



 Jep. 
Ei auta kun odotella näitä hetkiä.



<3

3 kommenttia:

  1. voi mitä suloisia riiviöitä!!! ihan tulee kissakuume itelleenkin... =)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä ne ovat suloisia. Kuvauksen perusteella kuulostaa sikäli hyvältä parivaljakolta, että ovat erilaisia ja omalla tavallaan kivoja: yksi rauhallisempi kehrääjä ja toinen energinen vipeltäjä. Kissoissa on hienoa juuri se, että jokaisella on ihan omanlainen luonne!

    Meillä oli muuten sama ongelma neulomisen kanssa silloin kun kissat olivat pentuja. Pitkät puikot olivat pahimpia, kyllähän ne muistuttavatkin kovasti leluja. Nykyisin kissat jättävät puikot rauhaan, mutta toinen tykkää yhä lankakeristä...

    VastaaPoista
  3. Oi mita palleroita! Hirmusesti rapsutuksia vauveleille ja haleja niiden mammalle! <3

    VastaaPoista