torstai 16. kesäkuuta 2011

Indigovärjäys

Viime viikolla oltiin siskon kanssa indigovärjäyskurssilla Kankaanpään opistolla. Kurssi kesti koko viikon ja tekemistä riitti aamusta iltaan. Perjantaiaamuna väsytti melkoisesti siinä lankoja vyyhtiessä ja kankaita silitellessä, mutta oppia saatiin kasvivärjäyksestä taas mielettömän paljon lisää - siitä kiitos ohjaajalle Anna-Karoliina Tetrille. 


Ensimmäiset päivät valmisteltiin värjäyspatoja ja värjättäviä kankaita ja lankoja. Valmistettiin myös muita kasviväriliemiä päällevärjäyksen vuoksi. Kurssilaiset keräsivät mm. yhteensä 12 kg lupiineja pataan! Indigolla ja lupiinilla värjätystä langasta tuli muuten todella hyvä vihreä! Indigovärjäykseen kuuluu myös erilaisia estokuviointeja, mihin tuo yllä oleva kuvakin liittyy. "Leivottiin" riisijauhotahnaa, jolla maalattiin kankaan pintaan kuvio, jonka haluttiin jäävän ilman väriä. 


Tahna kuivui yön yli ja kangas värjättiin seuraavana päivänä. Hankalaa tässä tekniikassa oli se, että tahna liukenee veteen, joten värjäysaika ei voinut olla 5 minuuttia kauempi. Myöskään silkille en saanut kuviota jäämään kovinkaan selkeästi, koska tahna liukeni silkin pinnalta nopeammin kuin paksummalta kankaalta.


Samaan sarjaan kuuluu herneet ja kangas! Tiistai-ilta meni mukavasti telkkaria katsoessa ja solmiessa herneitä kiinni kankaaseen... Estokuviointeja tehtiin myös erilailissa ompeleilla.







Indigoliemi näyttää epäillyttävältä. Se haisi kaamealle. Lopputulos oli mitä hienoin! Liemen tekemiseen meni reseptistä riippuen reilu tunti tai useampi tunti, mutta itse värjääminen sujui nopeasti. Kankaita ja lankoja kastetaan liemessä 5-20 minuuttia.


Keskiviikkona päästiin siis värjäämään indigolla. Näin indigoensikertalaisena se tuntui kyllä enemmän taikatempulta... Kuvassa oleva pitsi pääsi koekastoon. Se oli nostettaessa liemestä aivan keltaisenvihreä...


... ja hapettuessaan muuttui kauniin siniseksi! 


Kuvassa on kankaita, joita värjäsimme viikolla. Vasemmalla on herneillä kuvioitu huivi (tuo, jossa on valkoisia ympyröitä). Oikeassa reunassa on mainitsemiani riisitahnan ja ompeleiden kanssa kuvioituja kankaita.






Ja tässä sitten viikon lankasaalis! Suurin osa on indigonsinistä, joukossa on myös morsingolla, punapuulla ja kokenillilla värjättyjä. 

Antoisa kurssi kaikkiaan. Ostettiin myös indigoa kotivärjäystarpeisiin... ihan pikkuisen vain.

1 kommentti:

  1. Vaikuttaa vallan mainiolta kurssilta! Ihania lankoja ja kankaitakin... Tetrin oppiin olis hienoa päästä, miulla on se Kasvivärjäys -kirja kovassa käytössä!

    VastaaPoista